JoeCat ja Kuopus yhdistyvät Josku-tietokannaksi vaiheittain. Tietojen siirron helpottamiseksi asiakkaille on järjestetty keväällä sakkomaksukampanja. Sakkomaksujen nollatoleranssia ryhdytään toteuttamaan toukokuun alusta ja se kestää Josku-tietokannan käyttöönottoon saakka. Tietokantojen bibliografinen data eli kirjojen ja lehtien tiedot tullaan siirtämään toukokuun puolenvälin jälkeen, jolloin JoeCatissa alkaa vähitellen näkyä Kuopuksen tietoja. Teknisestä syystä Kuopuksessa olevien elektronisten lehtien tiedot ja linkit puuttuvat alkuvaiheessa Joskusta. Asiakastiedot ja lainat siirretään kesäkuun puolenvälin tienoilla, jolloin tietokannoissa on käyttökatko. Josku-tietokanta avataan käyttöön juhannuksen jälkeen.
Pääasiassa toiminnot jatkuvat normaalisti kuten tähänkin saakka, koska Joensuun yliopisto ja Kuopion yliopisto toimivat omina organisaatioinaan ennen Itä-Suomen yliopiston perustamista.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että asiakkaalla on samat asiakastiedot Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Kaikkien kampusten lainat voidaan uusia kerralla. Mikäli asiakas joutuu lainakieltoon, niin lainakielto on voimassa kaikilla kampuksilla. Näin tapahtuu myös jos sakot ylittävät suurimman sallitun määrän. Sakkojen maksaminen tulisi suorittaa siihen organisaatioon, josta maksut ovat syntyneet. Asiakastiedot kiinnittyvät yhdelle kampukselle, joten ennen Itä-Suomen yliopiston perustamista varaukset voi itse viedä vain yhden kampuksen aineistoon. Organisaatioiden välinen kirjaliikenne on kaukolainauksen alaista, ennen Itä-Suomen yliopiston perustamista.
Josku-tietokannan käyttöönoton yhteydessä lainauskäytäntöjä yhtenäistetään: kaikki varaukset muuttuvat maksullisiksi, uusintakertojen maksimimääräksi tulee 10 ja lainauskiellon purkumaksu poistuu muilta kuin henkilökunnalta. Joitakin muutoksia tapahtuu myös maksuissa.
Tomi Rosti
Hei,
mukava kuulla kirjastojen integraation etenemisestä. Kuitenkin viimeisessä kappaleessa mainittu ajatus varausten maksullisuudesta tuntuu oudolta ja perustelemattomalta. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Pitääkö henkilökunnan maksaa siis työvälineistään ja niiden käyttöönsaamisesta? Mielestäni tällaisista asioista tulisi keskustella laajemmin käyttäjäkunnan kanssa eikä vain ilmoittaa niiden käyttöönotosta.
kommentti Kirjoittanut Jopi Nyman — 05.06.2009 @ 10.39
Hei,
Päätöstä kaikkien varausten maksullisuudesta ei ole tehty, mutta asiasta on keskusteltu. Ei liene kuitenkaan haitaksi jos asia nousee yleiseen keskusteluun jo tässä vaiheessa. Muun muassa tämä varauskäytäntöasia liittyy aikaan, jolloin Itä-Suomen yliopiston kirjasto aloittaa toimintansa eli 1.1.2010 jälkeiseen aikaan. Sitä ennen toimii vielä kaksi erillistä organisaatiota, joten aineistotkin kirjastojen välillä menevät vielä kaukopalveluna – kaukopalveluhinnoin.
Ohessa vielä taustaa ajatuksen syntymiselle:
Kirjaston pyrkimyksenä on ollut kokoelmien käytön tehostaminen ja painettujen aineistokokoelmien tasa-arvoinen hyödyntäminen eri kampuksilla. Itä-Suomen yliopiston käynnistämishankkeen johtoryhmä on tehnyt päätöksen 13.8.2008, että kirjastoaineistojen kuljetuksista kampukselta toiselle ei veloiteta yliopiston henkilökuntaa eikä opiskelijoita ja kirjaston tulee harkita pelisäännöistä kuljetettavan aineiston osalta. Lisäksi kyseisessä päätöksessa velvoitetaan kirjasto kattamaan kuljetuskustannukset. Kirjaston pääasiallinen rahoitus muodostuu ns. perusrahoituksesta, ja muu rahoitus koostuu lähinnä sakkomaksuista ja varausmaksuista. Tämän vuoksi on kirjaston mietittävä vaihtoehtoja noiden kustannusten kattamiseksi.
Terveisin, Tomi
kommentti Kirjoittanut trosti — 05.06.2009 @ 13.13
Hei,
aika hurjalta kyllä tuntuu ajatus, että jokaisesta varauksesta pitäisi maksaa. Ja koskisiko tämä myös opiskelijoita vaikka kurssikirjojen varaamisessa? Sellaista käytäntöä täytyisi kyllä visusti harkita. Kyllä pitäisi keksiä muita keinoja kirjaston toiminnan rahoittamiseksi, sillä tällaisella tutkijan, oepttajan ja opiskelijan perustoimintojen maksulliseksi laittamisella saattaa olla ennalta arvaamattomat seuraukset.
kommentti Kirjoittanut Sinikka Vakimo — 15.06.2009 @ 18.40